Miksi FI-Natura?

FI-Natura on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka on perustettu sertifioimaan luonnonkosmetiikkaa. Se sertifioi Suomessa valmistettua tai Suomessa markkinoitavaa luonnonkosmetiikkaa.

Viherpesu on yleistä kosmetiikkamarkkinoinnissa. Sertifikaatin avulla kuluttaja erottaa aidon luonnonkosmetiikkatuotteen, mikä tekee viherpesun vaikeammaksi. Viherpesu ei ole uusi ilmiö, käsite on ollut olemassa jo 80-luvulta saakka. Kasvanut kiinnostus luonnonkosmetiikka kohtaan antaa mahdollisuuden myös viherpesulle. Viherpesussa tuotteen markkinointiasu ja väittämät perustuvat luonnollisuuden viestimiseen, vaikka tuote sisältäisikin luonnonkosmetiikan kieltämiä raaka-aineita.

Viherpesussa luotetaan siihen, että kuluttajien tietämys ekologisuudesta, kestävän kehityksen mukaisista tuotteista ja niiden valmistuksesta ja kuljetuksesta on yleensä usein suhteellisen huonoa ja että ostopäätöksiä tehdään pitkälti tunteiden ja kuvien perusteella. Viherpesussa luotetaan myös siihen, että monikaan kuluttaja ei kuitenkaan ota viherpesun harhaanjohtavia ekoviestejä huomioon ostopäätöstä tehdessään.